Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogiarkisto
-
▼
2011
(129)
- ► marraskuuta (7)
-
▼
lokakuuta
(10)
- Kaiken hetkellisyys iski häneen aamukahvipöydässä
- Hän näki ihmiset ja heidän pitkät varjonsa
- Hän oli rimpuillut jo kauan, mutta irtipääseminen ...
- Hän tajusi kyllä kuinka erilaisia he kaksi olivat
- Päivät vilistivät ohi, mutta hän pysyi paikallaan
- Häneltä meni kauan käsittää, ettei kaikki ollut ih...
- Unet muuttuivat yhä oudommiksi ja hän alkoi nähdä ...
- Aika rypisti hänen ihonsa, öisin hän raapi itsensä...
- Toisinaan hän hautoi pientäkin päätöstä päiväkausia
- Tähän seinään hän päätänsä hakkasi
- ► heinäkuuta (10)
- ► toukokuuta (9)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (20)
- ► helmikuuta (16)
- ► tammikuuta (16)
-
►
2010
(6)
- ► joulukuuta (6)
Hieno kuva, varjot on upeat. Ensin katsoin, että onko se joku vanha kuva, mutta ei.
VastaaPoistaEivätkö olekin! Ja kun ihmiset liikkuivat niin oli kuin kyseessä olisi ollut jokin hyvin harjoiteltu, valaistu ja koreografioitu esitys. Minä vain tuijotin ja tuijotin... Lauantaiaamu Helsingissä, aurinkoinen ja lämmin, keräsin kaupungin yltä tyyneyttä kirjemessuhulinaan. Ovatkohan tässä nyt ensimmäiset ihmiseni vai onko jossakin kuvassa joku jo aiemminkin? Pitääpä tarkistaa.
VastaaPoistakuvia, jotka todennäköisesti vaan paranee katsomiskerta katsomiskerralta.
VastaaPoista