Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogiarkisto
-
▼
2011
(129)
- ► marraskuuta (7)
- ► heinäkuuta (10)
- ► toukokuuta (9)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (20)
- ▼ helmikuuta (16)
- ► tammikuuta (16)
-
►
2010
(6)
- ► joulukuuta (6)
Aina ei tarvitse tietää, miten. Nyt kuitenkin jäin miettimään, kuinka tämä on toteutettu:)
VastaaPoistaMinulla on aina vesilasi vieressä kun kirjoitan. Kun join sen loppuun kurkistin tekstiä lasin läpi. Oli se uupumuksen hetki pitkän takomisen jälkeen. Mutta Itse asiassa kuvan ottaminen virkistikin niin, että jaksoin vielä monta tuntia.
VastaaPoistaMinä mietin samaa, mutta sain onneksi jo vastauksen. Ja mietin myös, että tarvitseeko sitä aina vastauksen. No, joskus se helpottaa niin hitsisti.
VastaaPoistaTässä mua puhuttelee liike, muoto, rytmi - tuo sormus, joka näyttää taikasormukselta, tuo mieleen Reinin kullan ja Wagnerin musiikin, ja seuraavaksi Sormusten herran, vaikka toki näen että se on lasi ja näppis ja tietokoneohjelma. Ehkä just se miten arkisesta avautuu muuta, uusia maailmoja, mystistäkin, on tässä niin kivaa ja juju.
VastaaPoistaKumma kyllä tuo on kiehtova aihe - minäkin olen kuvannut varmaan tusinan lasin(pohjan) läpi.
VastaaPoistaKamerakin usein istuu niin hyvin siihen lasin suulle ikäänkuin olisi siihen tarkoitettu, ja kutsuu kuvaamaan.
Tavallaanhan lasi (ja joskus myös sen vesi) on toinen linssi, joka päästää kuvaamaan toisenlaisen maailman.
Tämä.
VastaaPoistatämä
VastaaPoista